| |
Työpaikkahammashuolto on osa työkyvyn ylläpitämistä - etu sekä työntekijälle että työantajalle:
- Etu, jota jokainen arvostaa Yritykset, joissa tänä päivänä on työpaikkahammashuolto, ovat edelläkävijän maineessa. Riippumatta yrityksen toimialasta tai koosta useat työntekijät asettavat työpaikkahammashuollon lisäeduistaan tärkeimmäksi.
- Etu myös rekrytoitaessa Kaikenikäiset ihmiset arvostavat hyvää suun terveyttä. Työpaikan hammashuolto on vaikuttanut työntekijöiden päätökseen tulla töihin sellaisilla aloilla, joilla on pulaa osaavista työntekijöistä.
- Tehokkuustekijä Terve työntekijä tekee työnsä paremmin ja tuloksellisemmin kuin sairas.
- Monenkertainen etu myös yritykselle Huoliteltu, itseensä luottava työntekijä on yrityksensä käyntikortti. Sosiaalinen kanssakäyminen ja viihtyvyys paranevat. Edistäessään kaikinpuolista terveyttä työpaikkahammashuolo vähentää myös poissaoloja.
- Laajuus sovittavissa yrityskohtaisesti Mitä kaikkia hoitotoimenpiteitä työpaikkahammashuollossa korvataan, on aina sovittavissa yrityskohtaisesti. Hyvän lopputuloksen kannalta on tärkeää, että hammaslääkäri kutsuu työntekijän säännöllisesti, esimerkiksi kerran vuodessa, määräaikaistarkastukseen. Kutsujärjestelmä korostaa säännöllisen hoitosuhteen etuja.
- Kulut otetaan verotuksessa huomioon Työnantajan järjestämästä työpaikkahammashuollosta aiheutuneet tavanomaiset ja kohtuulliset kulut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia.
Työhammashuolto henkilöstöetuna on työntekijälle veroton etu ja työantajalle vähennyskelpoinen meno.
Verottomuuden edellytykset:
- Hammashuoltopalvelujen tulee perustua yrityksen tekemään kirjalliseen päätökseen. Siinä määritellään korvattavien hammashuoltopalvelujen laajuus.
- Etuuden tulee olla tavanomainen ja kohtuullinen ja koko henkilökuntaa yhdenvertaisesti koskeva. Kuitenkin esimerkiksi toimihenkilöiden ja työntekijöiden osalta järjestelyt voivat olla erilaiset. Edun saamisen edellytyksenä voi olla tietty työssaoloaika.
- Potilaalla on oltava työnantajan lähete, johon hoitava hammaslääkäri merkitsee korvauksen perusteena olevat hoidot. Vaihtoehtoisesti kysymykseen voi tulla työnantajan ja hammaslääkärin ja/tai hammaslääkäriaseman kanssa tehty sopimus, josta imenevät vastaavat seikat.
- Edun verovapauteen ei vaikuta, laskuttaako hammaslääkäri suoraan työnantajaa vai maksaako potilas laskun itse ja perii kulut työnantajalta.
- Työpaikkahammashuolto on nyt entistä ajankohtaisempi ja jokaisen yrityksen ulottuvilla.
- Edun verottomuus ei edellytä palvelujen keskittämistä yhdelle hammaslääkärin vastaanotolle, vaan jokaisella työntekijällä tulee olla oikeus käyttää
valitsemansa hammaslääkärin palveluja.
- Sairausvakuutus korvaa osittain kaikkien hammashoitoa vuoden 2002 joulukuun alusta alkaen, joten yrityksen maksettavaksi jää vain potilaan omavastuuosuus.
MIKÄLI HALUATTE KESKITTÄÄ TYÖPAIKKA-
HAMMASHUOLLON JUURI MEILLE, OTTAKAA
YHTEYTTÄ JA PYYTÄKÄÄ TARJOUS!

|